Suomessa Joulupukkia kuvaillaan vanhana miehenä, jolla on pitkä valkoinen parta ja silmälasit. Häntä pidetään hertaisena, mukavana ja lapsirakkaana ja hyvin hyvin anteliaana. Joulupukki pukeutuu punaiseen nuttuun, ja hiippalakkiin. Joulupukki asuu Lapissa, Korvatunturilla.
Tontut joulupukin apulaisia, jotka valmistavat kilteilel lapsille lahjoja ja auttavat pukkia hoitamaan Joulun kiireessä asioita. Tontut pukeutuvat vihreisiin tai punaisiin tai jopa punavihreisiin nuttuihin ja hattuihin. Joulupukilla on poroja, joidenka uskotaan lentävän ja vetävät pukkia reellä viemään lahjoja.
Joulupukki ei ole suinkaan aina ole ollut nauravainen, möhömahainen mies, vaan 1700-luvulla hän oli vielä pelottava pukkihahmo, joka pelotteli lapsia humalassa, samoin nyt uudessa Suomalaisessa jouluelokuvassa rare exportissa joulupukki kuvaillaan, ilkeänä ja pahana miehenä, mutta siihen on tullut muutos, sillä kukapa haluaisi viettää joulua ilman joulupukkia?
Yhdysvalloissa Joulupukki on samantapainen, kuin Suomen pukki, mutta Yhdysvalloissa Joulupukkia käytetään paljon mainonnassa Joulunaikaan. Esim. Coca-colan mainos.
Yhdysvalloissa Joulupukki on samantapainen, kuin Suomen pukki, mutta Yhdysvalloissa Joulupukkia käytetään paljon mainonnassa Joulunaikaan. Esim. Coca-colan mainos.
Yhdysvalloissa joulupukki kuvaillaan melkein samalla lailla, kuin suomessa paitsi, että Yhdysvalloissa joulupukilla on hieman pinkinpunaiset pyöreät posket ja hän huutaa HO!HO! ja kerää kaduilla rahaa hyväntekeväisyyteen. Kiltti mieshän se joulupukki on! Joulupukki tulee jakamaan lahjoja 24. ja 25. päivän välillä yöllä, jolloin hän parkkeeraa lentävän rekensä talojen katoille ja tuo lahjat joulukuusen alle savupiipun kautta. Joulupukille on tapana jättää maitoa ja piapareita, sillä kuka jaksaisi jakaa lahjoja niin pitkän matkan ilman matkaevästä?
Aamulla, 25. joulukuuta, avataan lahjat.
Joulupukki on erillainen joka maassa samoin, kuin aika ja päivä milloin joulupukki saapuu. Joissain maissa joulupukki ei tule ollenkaan, vaan sen korvaa esim. Jeesus-lapsi, nuuttipukki, pakaksukko tai joku muu vastaava herttainen mies.

Mutta eikä ole mukavaa, kun voi sanoa hyvällä mielellä, että aito Joulupukki tulee Suomesta!?
Jos sulla on aikaa, käy vilkaisemassa mun blogia ja liity lukijaksi jos kiinnostaa! :)
VastaaPoistahttp://violetblog2.blogspot.com/
on mulla aikaa! :D:D: käyn kattoo :)
VastaaPoista